• Prinsessan mietteitä poikkeusaikoina

    Kevät on ollut aika erilainen, kuin millaiseksi sen kuvittelin esimerkiksi tätä postausta kirjoittaessani. Eikä näihin poikkeuksellisiin aikoihin osannut tuskin varautua kukaan. Toivon, että sinulle kuuluu hyvää kaiken tämän keskellä! Meille prinsessoille kuuluu myös oikein hyvää. Olemme löytäneet uusia tapoja ilahduttaa lapsia ja jatkaa työtämme. Uskon että monet uusista palveluistamme jatkuvat myös koronan jälkeen! 🙂 Varsinkin aluksi tilanne oli kuitenkin meillä, kuten monilla muillakin, jopa pelottava. Korona saapui todella nopeasti, ja pian tilanne olikin, että juuri alkamassa ollut sesonkiaika työssämme oli peruttu kokonaan. Lähetin pää sumussa kaikille kevään asiakkailleni viestin, jossa jouduin valtioneuvoston suositusten mukaisesti ja kaikkien turvallisuuden vuoksi perumaan synttärijuhlat. Yhden illan annoin itselleni luvan itkeä, itkin pahaa mieltä kaikkien…

  • Hahmojen kehitys, ennen ja jälkeen!

    Kerroin aiemmassa postauksessani, kuinka otimme serkkuni kanssa uudet kuvat Jääprinsessasta ja Lumikuningattaresta, samoissa maisemissa joissa otimme ihka ensimmäiset kuvat hamoista kun olin juuri saanut puvut. Hahmot olivat muuttuneet sen verran ensimmäisistä kuvauksista, että oli aika ottaa päivitetyt kuvat. Ajattelin, että olisi hauskaa verrata noita aivan ensimmäisiä, ja nyt uusimpia kuvia, ja katsoa minkälaista kehitystä hahmoissa on tapahtunut. Minusta itsestäni tuntuu, että olen tullut pitkän matkan kummankin hahmon kanssa niiden ensimmäisistä kuvauksista. Sen lisäksi että asut ja maskeeraus ovat parantuneet, olen tutustunut hahmoihin paremmin kun olen niitä lasten seurassa saanut esittää. Kun ensimmäistä kertaa asun on laittanut ylleen ei vielä välttämättä tarkkaan tiedä kuinka hahmon tuo eloon, vaan se muotoutuu pikkuhiljaa.…

  • Kuninkaallista sukua kirpeissä kuvauksissa

    Hieman yli viikko sitten sain taas kokea kuinka työ ja vapaa-aika sekoittuvat, kun matkustin kuvausreissulle sukulaisteni luo Haukiputaalle. Tarkoituksena oli kuvata valokuvaaja-serkkuni Marikan kanssa uusia kuvia sekä Jääprinsessasta että Lumikuningattaresta mummolamme metsässä ja rannassa. Olimme oikeastaan jo aivan vastaavat kuvaukset järjestäneet Lumikuningattaresta kaksi vuotta sitten, pian sen jälkeen kun olin aloittanut prinsessana esiintymisen, ja vuosi sitten Jääprinsessasta saadessani asun joululahjaksi sukulaisiltani. Nyt kuvauksista oli kuitenkin jo sen verran aikaa, että kuvat tarvitsivat päivitystä. Erityisesti Lumikuningattaren hahmo oli kokenut mielestäni suuren muutoksen kahdessa vuodessa, sekä puku että peruukki ovat vaihtuneet uusiin, ja myös Jääprinsessa on saanut uudet letit. Marika kasvattaa suomenpystykorvia, ja pystykorva Rillalla oli juuri kuvausten aikaan kuusiviikkoiset pennut. Rilla…

  • Mitä prinsessasynttäreillä tapahtuu?

    Monien pikkutyttöjen ja poikienkin suosikketeema synttäreille on prinsessasynttärit. Juhlaprinsessa onkin saanut ilokseen kutsuja monille niin kauniille synttärijuhlille! Saapumishetki synttäreille on aina yhtä jännittävä, on ihana nähdä lasten ilmeet kun prinsessa saapuu paikalle! Usein saapuessani juhliin vastassa on innokas joukko prinsessa-asuihin pukeutuneita juhlavieraita ja tietysti synttärisankari, jotka toivottavat Lumikin, Tuhkimon, Lumikuningattaren, Jääprinsessan tai Tähkäpään tervetulleeksi. 🙂 Aluksi saattaa ilmassa olla tietysti hieman ujostelua, onhan se jännittävää kun oma lempiprinsessa onkin yhtäkkiä siinä ihan vieressä. 🙂 Aloitammekin aina juhlinnan tutustumishetkellä, ja prinsessa myös kertoo kuinka on juhliin satumaailmastaan päässyt. Prinsessavierailun ohjelma räätälöidään aina jokaisiin juhliin sopivaksi, mutta yksi ohjelmanumero on ollut selkeästi suosituin, nimittäin kasvomaalaukset. Pikkuväelle on aina yhtä jännittävää kun saa…

  • Jääprinsessan asu

    Vaikka kevät jo tekee tuloaan, on Tampereella tullut viimeaikoina jopa lunta, joten vielä uskaltaa palata talvisempiin tunnelmiin. 🙂 Sain jouluna sukulaisiltani lahjaksi Jääprinsessan puvun – mikä ihana lahja! Tästä innostuneena minun olikin uudessa asussa päästävä ottamaan kuvia porojen kanssa, ja siitä kuvausreissusta kerroinkin jo aiemmassa postauksessani. Olin viettämässä joululomaa Oulun lähellä Haukiputaalla, mistä olen kotoisin, joten sain serkkuni Marika Tuomelan mukaan kuvaajaksi. Kävimme porokuvien lisäksi ottamassa kuvia myös mummolani metsässä. Tässä metsässä olemme serkkuni kanssa lapsina leikkineet tuntikaupalla, en nyt muista oliko meillä niinkään prinsessaleikkejä mutta ainakin Tarzania usein leikimme. Olipahan kuitenkin hauskaa päästä näin aikuisiälläkin samaiseen metsään hupsuttelemaan, vaikka aikaa välissä onkin kaksikymmentä vuotta. 😀 Olin todella iloinen saadessani Jääprinsessan…

  • Jääprinsessa ja poroystävät

    Sain joululahjaksi Prinssiltäni ja sukulaisiltani uuden prinsessapuvun ja olin niin innoissani, halusin tietysti heti päästä sitä käyttämään! Kyseessä oli Jääprinsessan puku, ja kun kerran olimme pohjoisessa vanhempieni luona joulunvietossa, mikäs sen parempi idea kuin lähteä ottamaan uudesta prinsessahahmosta kuvat oikean poron kanssa. 🙂 Olen alunperin kotoisin Haukiputaalta läheltä Oulua, ja oulunseudultahan ei vielä poroja paljoa löydy. Itseasiassa pohjoisen ihmisten mielestä Oulu taitaa olla etelän kaupunki, mutta tamperelaisten mielestä kai jo melkein Lappia? 🙂 Suuntasimme siis Prinssini, serkkuni ja ystäväni kanssa pohjoisemmaksi Yli-Iihin, vierailemaan poromies Jari Jussilan luona. Tapasimme aivan ihanan Alppa -poron! Alppa oli kokenut poseeraaja sillä hän on käynyt joulunalla tapahtumissa ottamassa kuvia lasten kanssa. Alppa oli katkaissut toisen…