Jääprinsessa

Jääprinsessa ja poroystävät

Sain joululahjaksi Prinssiltäni ja sukulaisiltani uuden prinsessapuvun ja olin niin innoissani, halusin tietysti heti päästä sitä käyttämään! Kyseessä oli Jääprinsessan puku, ja kun kerran olimme pohjoisessa vanhempieni luona joulunvietossa, mikäs sen parempi idea kuin lähteä ottamaan uudesta prinsessahahmosta kuvat oikean poron kanssa. 🙂

Olen alunperin kotoisin Haukiputaalta läheltä Oulua, ja oulunseudultahan ei vielä poroja paljoa löydy. Itseasiassa pohjoisen ihmisten mielestä Oulu taitaa olla etelän kaupunki, mutta tamperelaisten mielestä kai jo melkein Lappia? 🙂 Suuntasimme siis Prinssini, serkkuni ja ystäväni kanssa pohjoisemmaksi Yli-Iihin, vierailemaan poromies Jari Jussilan luona.

Tapasimme aivan ihanan Alppa -poron! Alppa oli kokenut poseeraaja sillä hän on käynyt joulunalla tapahtumissa ottamassa kuvia lasten kanssa. Alppa oli katkaissut toisen sarvensa juuri kyläilyämme edeltävänä päivänä, mutta ei se haitanut, hän oli silti erittäin komea!

Olen ollut hevosten kanssa paljonkin tekemisissä, ja tietysti nähnyt porojakin aiemmin, mutta oli silti aika jännittävää toimia kuvauksissa yhdessä Alpan kanssa. Yhteispelimme sujui mielestäni hyvin! 🙂

Olin varannut mukaani porkkanoita poroille herkuiksi, mutta Alpan suosioon pääsi kuulemma parhaiten antamalla hänelle jäkälää.

Mustikka-poro huomasi jäkälän ja halusi myös liittyä kuvauksiin. 😀

Porot olivat niin ihania! Tunsin itseni todellakin pohjoisen prinsessaksi, aivan kuin olisin päässyt satumaailmaan! <3

Kaiken kruunasi vielä se että pääsin rekiajelulle Alpan vetämänä! Se oli todella huikeata, en ollutkaan ollut poron kyydissä koskaan aiemmin.

Kiitos vielä Jari Jussilalle ja kaikille rakkailleni, teitte sadusta totta! <3

-Milja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *