Juhlaprinsessa

Making Of Prinsessakoulu

Kun maaliskuussa jouduimme perumaan kaikki synttäri- ja tapahtumavierailut, oli edessä uusi ja haastava tilanne pienyrittäjille! Mielessä pyöri mitä nyt voimme tehdä, miten turvallisesti pystyä jatkamaan prinsessan työtä poikkeusaikana? Ilmeisesti timantit todella hioutuvat paineen alla, koska idea Prinsessakoulu-videokurssista tuli todella kirkkaana mieleen! Voisimme kokoontua kaikkien vapaana olevien prinsessojen kanssa vielä kerran (varovaisuutta ja hygieniaa noudattaen) ja kuvata lasten iloksi Prinsessakoulun!

Jääprinsessa on innoissaan kruunajaisista!

Aikataulu Prinsessakoulun kuvausten toteuttamiseen oli todella kiireinen, sillä halusimme tietysti saada kuvaukset mahdollisimman nopeasti tehtyä ennen koronan leviämistä ja jotta pääsisimme pitämään sosiaalista etäisyyttä kotioloihin. Aloitimme siis ripeästi, pidimme videopuhelupalaverin jossa suunnittelimme raamit Prinsessakoululle ja pohdimme millaisia asioita haluasimme koulussa opettaa. Tätä oli loppujen lopuksi helppo suunnitella nopeasti, sillä haimme inspiraation oppituntien aiheisiin prinsessojen arvoista, rohkeudesta, unelmista ja ystävällisyydestä. Mietimme millaisia taitoja prinsessoilla on ja kuinka voisimme niitä lapsille opettaa videon välityksellä.

Prinsessakoira Teppo sattui olemaan meillä juuri kylässä, joten hän osallistui tietysti myös Prinsessakouluun! <3 Teppo oli tähtenä jaksossa jossa käsittelemme luontoa ja eläimiä. Teppo on ystäväni, Magicpoks -blogin kirjoittaja Marin koira. 🙂

Pohdintojemme jälkeen Prinsessakoulu muovautui 10 osaiseksi, 10 opetusvideota, yksi päivässä katsottavaksi, ja videon lopulla prinsessaoppilas saisi suunnittelemamme kotiläksyt päivän aiheeseen liittyen. Halusimme, että kaikkina koulupäivinä  olisi lapsille hauskaa osallistavaa puuhaa, toisina päivinä liikkuisimme ja touhuaisimme enemmän ja toisina päivinä olisi myös pohdiskelevampia hetkiä. Lopuksi sankari tietysti kruunattaisiin todelliseksi kuninkaalliseksi. <3

Tämä peruukki oli käytössä jaksossa, jossa pohdimme unelmia. 😀

Jokainen meistä prinsessoista otti osakseen käsikirjoittaa Prinsessakoulun jaksoja, jotka viimeistelimme yhdessä. Samaan aikaan valmistelin puvut, peruukit ja rekvisiitan, sekä pyysin taitavaa Lauri Harjua kuvaajaksemme, joka iloksemme pääsi kuvaamaan lyhyellä varoitusajalla. Prinssini Tero toimi äänimiehenä ja Marian Prinssi Aki Knaappila sävelsi kauniit musiikit Prinsessakouluun. Kun Mevent Studio vielä tarjosi Prinsessasalin käyttöömme kuvauksia varten olimme jo kaikki tosi innoissamme, tästä tulisi niin ihana projekti!

Lumikuningatar ja Tähkäpää ovat valmiina ilahduttamaan ystävää kirjeellä. <3 Kohtauksen editointi käynnissä.

Kokoonnuimme kuvauksiin iloisen jännittyneinä (vuorosanoja päntäten) ja vietimme ihanat kaksi päivää Prinsessakoulun materiaaleja kuvaten. Vaikka koronan saapumisen aika olikin jopa pelottavaa, on tämä Prinsessakoulun kuvaamisen aika jäänyt mieleeni niin lämpimänä kokemuksena. Nämä tyypit on vaan niin tärkeitä, sydämellään tätä työtä tekeviä ja olen iloinen kun olimme toistemme tukena ja puhaltamassa yhteen hiileen. <3 Kuvausten jälkeen tunnelma oli onnellinen mutta myös haikea, sillä tiesimme että todennäköisesti emme tulisi näkemään toisiamme hetkeen. Onneksi nyt olemme jo voineet aloittaa juhlavierailut tietyin rajoituksin ja tavata toisiamme!

Tähkäpää (Milja), Jääprinsessa (Ida), Lumikuningatar (Ella), Aavikkoprinsessa (Maria), säveltäjä Aki Knaappila, kuvaaja Lauri Harju, ja prinssini, äänimies ja editoija Tero Mevent Studiolla Prinsessasalissa kuvausten jälkeen. <3

Prinssini teki suuren työn editoidessaan Prinsessakoulun jaksot ja suunnittelimme kuinka toisimme Prinsessakoulun asiakkaidemme saataville. Prinsessakoulu löytyykin videopalvelu Vimeosta ja on nyt kesätarjouksessa 29€! Tervetuloa tutustumaan lisää, jos teidän perheessä on joku pieni, joka unelmoi olevansa aito kuninkaallinen!

Täältä voi lukea Prinsessakoulusta lisää:

https://www.juhlaprinsessa.fi/prinsessakoulu/

<3 Milja/Juhlaprinsessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *