Lumikuningatar,  Peruukki

Peruukin muokkausta pienellä kiireellä

Viime viikon alussa kerroin saaneeni uuden Lumikuningatar-peruukin. Vanha peruukkini oli palvellut minua uskollisesti, mutta vuoden käytön jälkeen se alkoi tuntua jo hieman kuluneelta, enkä myöskään ollut täysin tyytyväinen sen väriin joka oli mielestäni turhan kellertävä.

Tilasin siis uuden peruukin Fairytalewigsiltä, jonka saisin itse leikata ja kammata haluamaani muotoon. Olin innoissani siitä että saisin peruukin lauantain lastentapahtumaan jo käyttööni, ja varasinkin perjantaille kampaamotyön ohelle aikaa peruukin stailaamiseen.

Peruukki oli niin ihanan pitkä ja runsas etten melkein raaskinut sitä leikata! Mutta pakkohan se oli, sillä halusin hiuksista varsinkin päältä selkeästi lyhyemmät.

  

  Peruukin takaosan letitin muhkealle letille, ja etuosaan kiharsin taipuisuutta. Yleensä keinokuituperuukkeja ei voi kihartaa, mutta Fairytalewigsin peruukit on tehty japanilaisesta Futura-kuidusta jota pystyy lämpökäsittelemään.

 Projekti alkoi valmistua, lopullisen kampauksen tekisin vasta kun pukisin peruukin. Tässä kohti minusta alkoi kuitenkin tuntua, että peruukin etureuna on liian tasainen ja pyöreä. Pohdin hetken mitä asialle tekisin, ja lopulta päädyin siihen että teen itse peruukkiin lisäpalan.

Palasin siis kampaamotöiden jälkeen peruukkini pariin. Jos hiuksen virkkaaminen ei ole tuttua sitä on hieman hankalaa selittää, mutta tyllikankaaseen virkataan solmulla kiinni hiusta sopivaan muotoon ja tätä luomusta voi sitten käyttää haluttuun tarkoitukseen. Käytin virkkaukseen peruukista leikkaamiani kuituhiuksia, mutta halusin reunoille myös aitoa hiusta sillä aidon hiuksen solmukohta pitää paremmin, ja siitä tulee luonnollisemman näköinen.

 Minulla ei ollut täydellisen sävyistä hiusta valmiina joten kirkastin hiuksen sävyä veteen sekoitetulla hopeashampoolla.

Sitten alkoikin virkkaus. Mittasin sopivan kokoisen palan jonka halusin valmistaa, ja naulasin tyllin kiinni tukkiin.

     

Sain virkata aikamoista kyytiä, sillä minulla ei illalla töiden jälkeen ollut montaa tuntia aikaa ettei menisi peruukin valmistus yötöiksi! 😀

 Ompelin tyllin kiinni tukikankaaseen niin, että virkattuja hiuksia jää myös lisäosan alapuolelle. Tällöin hiukset näyttävät luonnollisemmilta ja häivyttävät ”hiusrajaa”. Tukikangas auttaa lisäosaa pysymään jäykempänä jottei tylliä tarvitsisi liimata ihoon.

Sain kuin sainkin lisäosan valmiiksi! Tämä on toki vielä täysin prototyyppi. Jatkuvaa käyttöä varten lisäosaa täytyy vielä kehitellä, tukikangas kiinnittää kunnolla ja mahdollisesti ommella pala kiinni peruukkiin.

Peruukki toimi tapahtumassa kokonaisuudessaan oikein hyvin, ja olin tyytyväinen että tein, vaikkakin kiireessä, lisäosan peruukkiin. Mielestäni se tekee hiusrajasta paljon luonnollisemman näköisen! 🙂

Minulla ja Prinssillä oli oikein ihanaa olla tapahtumassa ja tavata yli 200 lasta!  Oliko joku teistä käymässä Mediapoliksen Lasten Lauantaissa? 🙂

-Milja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *