• Kaunottaren asun valmistus

    Kaunottaren asun suunnittelu alkoi heti Tähkäpää-hahmon valmistumisen jälkeen viime vuoden huhtikuussa. Tähkäpään asuun kuului paljon erisävyisiä kankaita, pitsejä ja nauhoja, joten sen valmistuttua huokaisimme helpotuksesta ompelijani Laura Lipiäisen kanssa, Kaunottaren asuun tulisi varmasti olemaan paljon helpompaa löytää kankaat! Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, kun olin tilannut ulkomailta jo pelkästään hansikkaita 12 paria etsiessäni oikeaa värisävyä, että ei tämänkään asun valmistus niin helppoa tulisi olemaan. Kaunottaren asun valmistus oli minulle myös henkilökohtaisesti erityisen tärkeää, sillä Kaunotar on lempiprinsessani. Muistan lapsuudessani rakastaaneeni tätä keltaista mekkoa, joka niin kauniisti leijaili tanssin pyörteissä. Halusin siis ehdottomasti tehdä sekä hahmolle, että asulle oikeutta. Kaunottaren asuun halusin lämmintä keltaista sävyä helmaan sekä hihoihin, ja tummempaa sävyä helman…

  • Tähkäpään hiukset ja meikki

    Tähkäpään peruukki. Oi kuinka tämä ihana aarteeni aiheuttikin minulle suunnitteluvaiheessa päänvaivaa, ja tästä kirjoitinkin jo aiemmin. Suunnittelu oli toki mielenkiintoista, mutta olin kyllä iloinen kun lopulta löysin unelmieni peruukin Fairytalewigsiltä. Peruukki koostuu kahdesta osasta, pohjaperuukista sekä erikseen kiinnitettävästä letistä, ja se toimitettiin minulle kampaamattomana. Olikin ihanaa päästä toteuttamaan peruukkiin juuri haluamani tyylinen kampaus.http://www.juhlaprinsessa.fi/blogi/tahkapaa/tahkapaan-peruukki/ Pohjaperuukin etuosaa on kiharrettu ja tupeerattu jotta siihen saataisiin korkeampi heitto, ja loppuosa hiuksista on kierretty kahdelle ranskanletille niskaan. Pitkän letin saa kiinnitettyä niskaan nauhoilla, ja se sulautuu mielestäni kauniisti pohjaperuukin ranskanletteihin. On hyvä että pitkä letti on helposti irrotettavissa pohjaperuukista, sillä kampaan sen jokaisten synttärijuhlien jälkeen uudelleen. Aina ennen juhlia täytyy toki varmistaa että letti on…

  • Mitä prinsessasynttäreillä tapahtuu?

    Monien pikkutyttöjen ja poikienkin suosikketeema synttäreille on prinsessasynttärit. Juhlaprinsessa onkin saanut ilokseen kutsuja monille niin kauniille synttärijuhlille! Saapumishetki synttäreille on aina yhtä jännittävä, on ihana nähdä lasten ilmeet kun prinsessa saapuu paikalle! Usein saapuessani juhliin vastassa on innokas joukko prinsessa-asuihin pukeutuneita juhlavieraita ja tietysti synttärisankari, jotka toivottavat Lumikin, Tuhkimon, Lumikuningattaren, Jääprinsessan tai Tähkäpään tervetulleeksi. 🙂 Aluksi saattaa ilmassa olla tietysti hieman ujostelua, onhan se jännittävää kun oma lempiprinsessa onkin yhtäkkiä siinä ihan vieressä. 🙂 Aloitammekin aina juhlinnan tutustumishetkellä, ja prinsessa myös kertoo kuinka on juhliin satumaailmastaan päässyt. Prinsessavierailun ohjelma räätälöidään aina jokaisiin juhliin sopivaksi, mutta yksi ohjelmanumero on ollut selkeästi suosituin, nimittäin kasvomaalaukset. Pikkuväelle on aina yhtä jännittävää kun saa…

  • Peruukin muokkausta pienellä kiireellä

    Viime viikon alussa kerroin saaneeni uuden Lumikuningatar-peruukin. Vanha peruukkini oli palvellut minua uskollisesti, mutta vuoden käytön jälkeen se alkoi tuntua jo hieman kuluneelta, enkä myöskään ollut täysin tyytyväinen sen väriin joka oli mielestäni turhan kellertävä. Tilasin siis uuden peruukin Fairytalewigsiltä, jonka saisin itse leikata ja kammata haluamaani muotoon. Olin innoissani siitä että saisin peruukin lauantain lastentapahtumaan jo käyttööni, ja varasinkin perjantaille kampaamotyön ohelle aikaa peruukin stailaamiseen. Peruukki oli niin ihanan pitkä ja runsas etten melkein raaskinut sitä leikata! Mutta pakkohan se oli, sillä halusin hiuksista varsinkin päältä selkeästi lyhyemmät.      Peruukin takaosan letitin muhkealle letille, ja etuosaan kiharsin taipuisuutta. Yleensä keinokuituperuukkeja ei voi kihartaa, mutta Fairytalewigsin peruukit on tehty…