Jääprinsessa,  Juhlaprinsessa

Jääprinsessan asu

Vaikka kevät jo tekee tuloaan, on Tampereella tullut viimeaikoina jopa lunta, joten vielä uskaltaa palata talvisempiin tunnelmiin. 🙂

Sain jouluna sukulaisiltani lahjaksi Jääprinsessan puvun – mikä ihana lahja! Tästä innostuneena minun olikin uudessa asussa päästävä ottamaan kuvia porojen kanssa, ja siitä kuvausreissusta kerroinkin jo aiemmassa postauksessani.

Olin viettämässä joululomaa Oulun lähellä Haukiputaalla, mistä olen kotoisin, joten sain serkkuni Marika Tuomelan mukaan kuvaajaksi. Kävimme porokuvien lisäksi ottamassa kuvia myös mummolani metsässä.

Tässä metsässä olemme serkkuni kanssa lapsina leikkineet tuntikaupalla, en nyt muista oliko meillä niinkään prinsessaleikkejä mutta ainakin Tarzania usein leikimme. Olipahan kuitenkin hauskaa päästä näin aikuisiälläkin samaiseen metsään hupsuttelemaan, vaikka aikaa välissä onkin kaksikymmentä vuotta. 😀

Olin todella iloinen saadessani Jääprinsessan puvun lahjaksi, on aina ihanaa päästä sukeltamaan uuteen hahmoon, ja Jääprinsessa on myös kevään aikana osoittautunut suosituksi hahmoksi. Asu oli myös todella kaunis, pidän erityisesti yksityiskohtaisista kuvioista miehustassa ja hameen helmassa. Myös kultakoristeiset saapikkaat tekivät minuun vaikutuksen, mutta näissä kuvissa ne taitavat olla uppeluksissa lumen alla! 😀

Asuun kuuluu myös viitta ja siihen sopiva hattu, joissa molemmissa on söpöt pinkit tekoturkikset. Pidän myös viitan sydänkiinnikkeestä paljon. Ihanat lapaset ovat mummoni neulomat. 🙂

Jääprinsessa on Lumikuningattaren sisko, ja meikissä onkin jonkinverran yhtäläisyyksiä Lumikuningattaren meikkiin, kuten kulmakarvojen muoto, pinkki huulipuna ja turkoosit piilolinssit. Jääprinsessan lookki on kuitenkin luonnollisempi, ja hänellä on pisamia. 🙂

Olen kaikenkaikkeaan todella onnellinen kun Jääprinsessa liittyi Juhlaprinsessa-joukkoon, ja tämä asu on yksi aarteistani. 🙂 <3

-Milja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *