Juhlaprinsessa,  Matkustus

Vinkkejä Pariisin Disneylandiin
 -hyvä suunnitella jo ennen matkaa

Pariisin Disneyland on ehdoton suosikkilomakohteeni, ja tulee varmasti aina olemaan. Prinssini kanssa pyrimme pääsemään joka vuosi vierailemaan jossain Disney-puistoista, tähän mennessä olemme viettäneet puistoissa aikaa yhteensä noin kuukauden verran. 

Viimeisin matkamme oli häämatka Orlandon Disney Worldiin kesällä 2016, joten nyt olikin jo korkea aika uudelle matkalle. Olemme lähdössä prinssini, mummoni ja serkkuni kanssa Disneylandiin heti tammikuun alussa!

Tästä intoutuneena päätin kirjoittaa vinkkejä kaikille Pariisin Disneylandiin matkustaville, sillä päivistä puistossa saa todellakin enemmän irti, kun niitä hieman etukäteen suunnittelee.

 Keskityn tässä postauksessa enemmän käytännön asioihin, joita kannattaa järjestellä jo hyvissä ajoin ennen matkaa, eli puistoon kulkemiseen, lippujen hankintaan ja yöpymiseen.

Puistot

Pariisin Disneylandissa on kaksi puistoa, pääpuisto Disneyland Park sekä hieman pienempi Hollywood Studios. Oma suosikkini on pääpuisto, sillä siellä sijaitsee Prinsessa Ruususen linna ja lähes kaikki prinsessateemaiset aktiviteetit. Hollywood Studiosilla on enemmän elokuvien tekoon liittyvää aktiviteettia, kuten esimerkiksi autofaneille omiaan oleva stunttishow.

Jos vietätte puistossa vain yhden päivän, suosittelisin että vierailette vain Disneyland Parkissa. Puistossa on niin paljon nähtävää, että yhdessä päivässä ehtii kokemaan vain murto-osan, joten ei kannata yrittää nähdä kumpaakin puistoa yhden päivän aikana. Hollywood Studios on upea puisto, mutta kuitenkin enemmän pääpuistoa täydentävä, ja jos vierailisi vain tässä puistossa jäisi kyllä paljon kokematta. 

Olemme tosiaan viettäneet Pariisin Disneylandissa yli kaksi viikkoa, emmekä ole vieläkään ehtineet tutkimaan puistoja aivan kokonaan. Lämpimästi suosittelisin, että vierailisitte useamman päivän! 🙂

Kulkeminen Disneylandiin

Jos matkaatte lasten kanssa ja varsinkin jos viivytte puistossa useamman päivän, suosittelisin panostamaan yöpymiseen Disneylandin omassa hotellissa. Vaikka hinta hieman kirpaiseekin, on se sen arvoista, kun saa olla rauhallisin mielin ja voi vaikka käydä kesken pitkän päivän hotellilla lepäämässä. Hotelleilta kulkee ilmainen bussiyhteys puistoon ja takaisin koko päivän.

Pariisista matkatessa Disneylandiin kulkee metro RER A Marne la Valleen pysäkille, joka on aivan puiston sisäänkäynnin lähellä. Metrollakin on kätevä ja helpohko liikkua, mutta itselleni on jäänyt hieman epäluottavainen tunne metrolakon jälkeen, jolloin emme päässeetkään takaisin Pariisiin puiston sulkeuduttua. Tästä seikkailusta tarkempi kertomus aiemmassa postauksessani. Parille ystävälleni on myös käynyt niin, ettei metro olekaan enää illalla kulkenut, ja on ollut työn ja tuskan takana päästä takaisin Pariisin keskustaan. Tämmöiseen seikkailuun ei mielellään lähtisi varsinkaan pienet lapset mukanaan, mutta tietysti on hyvin yleistä että Pariisista kuljetaan metrolla päiväksi Disneylandiin, ja enimmäkseen yhteys toimii hyvin.

Yksi vaihtoehto on yöpyä Disneylandin lähellä sijaitsevien kylien hotelleissa, jotka ovat hieman huokeampia kuin Disneyn viralliset hotellit. Näistä voidaan järjestää kuljetuksia Disneylandiin, mutta varjopuolena on se, etteivät näiden hotellien bussit saisi välttämättä virallisesti pysähtyä Disneylandin alueella. Tämä saattaa siis aiheuttaa hankaluuksia mm. bussien aikatauluihin, ja pysähtymispaikka saattaa vaihdella, jos poliisit huomaavat tällaista ”laitonta” liikennettä, kuten meille yhdellä matkallamme kävi. 🙂

Charles de Gaullen ja Orlyn lentokentiltä pääsee myös suoraan Disneylandiin Magical Shuttle -bussilla. Lipun hinta on tällä hetkellä 10 euroa lapselta ja 23 euroa aikuiselta.

Pääsyliput

Liput kannattaa ostaa etukäteen netistä, jotta välttyy jonottamisesta ainakin yhdessä kohtaa. Yhden päivän lippujen hinnat vaihtelevat 49-99 euroon, riippuen ajankohdasta, henkilön iästä ja vieraileeko saman päivän aikana molemmissa puistoissa. Mahdollisuutena on myös ostaa useamman päivän lippuja, ja pitkällä vierailulla kannattaa myös harkita kausipassin hankkimista. Näistä kannattaa tarkemmat tiedot katsoa Disneylandin nettisivuilta.

Jos yöpyy Disneylandin hotellissa, puistojen liput yleensä kuuluvat tähän pakettiin. Hotellissa yöpyvät saavat myös käyttöönsä ”extra magic hours” eli puistoihin pääsee sisälle jo ennen virallista avaamisaikaa. Tämä on erittäin hyvä etu, sillä jonotusajat ovat huomattavasti lyhyempiä, vaikkakaan kaikki laitteet eivät ole vielä käytössä.

Hotellit

Kaikki Disneyn viralliset hotellit ovat aika hintavia ainakin meidän budjetillemme, mutta kuten aiemmin jo mainitsin on monenlaista koettu ja olen valmis maksamaan siitä helppoudesta mitä Disneylandin omassa hotellissa asuminen tuo. Disneyn kaikista muista hieman kauempana olevista hotelleista kulkee bussiyhteys Disneylandiin, paitsi Davy Crockett Ranchilta. Tämä on hotelleista halvin, mutta tätä kannattanee harkita vain jos olette liikkeellä omalla autolla.

Seuraavaksi halvin hotelli, josta on bussiyhteys puistoon on Hotel Santa Fe. Tässä hotellissa mekin nyt matkallamme yövymme, voin kertoa kokemuksia matkamme jälkeen. 🙂

Hotelleja löytyy aika laajalla hintaskaalalla, ja eri teemoittain. Unelmamme on prinssini kanssa, että jonain päivänä pääsemme vielä yöpymään prinsessateemaisessa Disneyland Hotellissa, joka sijaitsee aivan pääpuiston porteilla. Tämän hotellin hinta nousee kuitenkin aika tähtitieteellisiin summiin, mutta olisi varmasti upea kokemus! Esimerkiksi nyt tammikuun alussa hinta yhdeltä yöltä Disneyland Hotellissa olisi 1328 euroa.

Hotellien hinnat vaihtelevat myös ajankohdan mukaan, tarkat hinnat ja tiedot hotelleista voi tarkistaa täältä.

Ennen lähtöä kannattaa myös ladata kännykkään Disneyland Paris- appi. Sen kautta on kätevää tutkia laitteita, jonotusaikoja, ravintoloita ja kaikkea puistoon liittyvää. Disneylandissa ei ole saatavilla wifi-yhteyttä, joten näitä kannattaa tutkia jo etukäteen jos mahdollisuutta nettiin ei ole.

Myös mahdollisia ravintolavarauksia kannattaa tehdä jo ennen lähtöä, jos haluaa vierailla tietyissä ”hienommissa” ravintoloissa. Varauksia otetaan vastaan kaksi kuukautta ennen saapumispäivää, ja niitä voi tehdä vain puhelimitse. Ravintolat ovatkin yksi suosikkiasioistani puistossa, ja minun pitänee kirjoittaa näistä vielä tarkempi postaus.

Disneyland on minulle unelmien lomakohde, josta voisin varmasti kirjoittaa loputtomiin. 🙂 Tästä postauksesta löytyi tosiaan asioita joita kannattaa suunnitella jo hyvissä ajoin ennen matkaa, ja palaan vielä kirjoittamaan mitä kaikkea kivaa paikanpäällä voi tehdä, laitteista, esityksistä ja kuinka prinsessoja pääsee puistossa tapaamaan. Pariisin Disneylandin virallisilta sivuilta löytyy myös nykyään oikein kattavasti tietoa englanniksi.

Onkohan joku lukijoista vieraillut Disneylandissa, tai suunnittelemassa matkaa? Olisi hauskaa kuulla teidän kokemuksia! 🙂

-Milja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *